tiistai 27. joulukuuta 2016

Oppisopimustoimiston info

Tämänkertainen blogiteksti kertoo vähän oppisopimustoimiston infosta.

Eli infotilaisuudet järjestetään siis Tiistaisin klo 14.00 ja Torstaisin klo 16.30 oppisopimustoimistossa osoitteessa Yliopistonkatu 31. 



Kävin infossa jo aiemmin syksyllä. Paikalla oli monenikäisiä ja suurin osa meistä oli alanvaihtajia. Eli monella on jo koulutus, mutta on syystä tai toisesta vaihtamassa alaa. Meille kerrottiin, että suurin osa oppisopimustoimistoon tulevista on alanvaihtajia.

Infossa käytiin hyvin läpi, mitä oppisopimus on ja miten siihen hakeudutaan. Ennenkaikkea oppisopimus on joustava koulutusmuoto, koska siinä opitaan tekemällä työtä. Jos koulunpenkillä istuminen ei kiinnosta, tämä on hyvä tapa hankkia ammatti. Itseäni houkuttelee se, että voi oppia tekemällä, koska tekemällä sitä työtä opitaan parhaiten. Siellä kerrottiin myös palkasta ja etuuksista. Oppisopimushan tapahtuu siis työsuhteessa ja työnantaja maksaa palkkaa opiskelu/työskentelyajalta. Saimme myös listan mahdollisista aloista, joita oppisopimuksella voi opiskella. Lisää tietoa oppisopimuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä saa osoitteesta oppisopimus.turku.fi kohdasta "Minustako oppisopimusopiskelija?" Kannattaa käydä tutustumassa sivuihin.

Infon jälkeen oli mahdollisuus jäädä keskustelemaan itseään kiinnostavasta alasta. Jäin kuuntelemaan muutaman muun kanssa elintarvikealasta ja jätimme yhteystiedot. Myöhemmin sain sähköpostiini työtehtäväkartoituksen ja viralliset tutkinnon perusteet.

Jos oppisopimus kiinnostaa edes vähän, niin kannattaa mennä käymään infotilaisuudessa. Se selvensi ainakin minun kohdallani ajatuksia ja vahvensi sitä, että oppisopimus olisi minulle oikea tapa hankkia uusi ammatti.

Hyvää loppuvuotta kaikille! :)

Piia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti